PENTUJA!

12.07.2017

Myöhään torstai yöllä koimme syntymä ihmeen kuin Jessikaan synnytys alkoi. Viisi ihanaa pentua syntyi, kaksi poika ja kolme tyttöä. Pienin pennuista painoi 94g ja isoin 108g.

Nyt on pennut kohta 1 viikkoset ja Jessikka alkaa pikkuhiljaa käymään ulos pentulaatikkosta. Tähän asti ruoka ja vesi on tarjoittu hänelle suoraan laatikkoon. Pentujen kasvu on ollut hyvää ja vain yksi pentu on saanut pari kerta lisäruokaa.

Molemmat pojat on naamioita eli komeita sinisilmiä. Yksi poika syntyi ihan nakuna ja hän on kumisen tuntuinen, toinen syntyi karvaisena ja hänestä tulee velour tyyppinen kissa.

Kolmesta tytöistä kaksi on myös naamioita (yksi ehkä creme naamio) ja syntyi myöskin karvaisinä joten karvaa alkaa lähtemään kohta ja heistä tulee ihan nakuja myös.

Kolmas tyttö on creme tai ehkä creme tabby, hän on meidän pikku tiikerityttö. Syntyi melkein nakuna ja hänen silmät alkoi avautuma ekan vuorokkauden aikana, myös hänen napanuora lähti ekana. Tiikeri on todella äänekäs kaveri jos hän ei tykkää jostain niin anna sen myös kuulua, pikku ja pippurinen

TYTÖT                         POJAT
TYTÖT POJAT